Naakkojen ja muiden haittalintujen jahtipäivä 1.8.2020

Satakunnan ja Pohjanmaan maakuntien MTK-tuottajaliitot järjestävät lauantaina 1.8.2020 naakkojen sekä muiden haittalintujen jahtipäivän. Käytännön jahdit järjestetään yhteistyössä viljelijöiden ja paikallisten metsästäjien ja metsästysseurojen kanssa eri puolilla maakuntia.

Naakka on yleistynyt viime vuosina voimakkaasti. Samoin ovat lisääntyneet sen maataloudelle aiheuttamat vahingot ja haitat. Naakat rikkovat rehupaaleja, aiheuttavat satotappioita ja ulostavat tuotantotiloihin lisäten tautiriskiä. Naakkojen pesät tukkivat ilmastointiputkia ja savupiippuja. Satapäiset parvet voivat olla todellinen riesa. Viljelijöillä on huoli tilanteen kehityssyynnasta.

Haittojen vähentämiseksi ja tautiriskin pienentämiseksi tarvitaan aktiivista otetta kannan pienentämiseen. Naakkojen pyydystäminen ilman poikkeuslupakäytäntöä on ollut sallittua elokuusta 2018 lähtien lahikohtaisen suojelun päätyttyä.

MTK muistuttaa, että haittalintujen poistaminen on mahdollista myös rauhoitusaikana Riistakeskuksen poikkeusluvalla tai ilmoitusmenettelyn puitteissa. Tätä mahdollisuutta tulisi käyttää aktiivisesti alueilla missä ongelma on erityisen merkittävä.

MTK toivoo viljelijöiden ja metsästäjien aktivoitumista vahinkolintujen, erityisesti naakan, vähentämiseksi. Yhteistyö on avainasemassa päivän toteuttamiseksi ja tuotantorakennusten läheisyydessä tapahtuvan metsästyksen mahdollistamiseksi. Naakka on älykäs nopeasti oppiva lintu, mikä tekee metsästyksestä vaikeaa. Jahtipäivän järjestämisellä tavoitellaan tehokasta naakkakannan pienentämistä.

MTK – Metsänomistajat

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *